On jotenkin kevyt olo.
Tana aamuna herattyamme siivosimme Ianin asunnon ja kavimme nopeasti aamupalalla. Hienostoravintolan tarjoilijapoika oli jo kymmenelta aamulla ravintolan tyylin sopivasti vahasanainen. Yes, no, thank you, you are welcome, kaikuivat sanat valmiiksi katettujen poytien lasiloisteessa. Saatuamme vatsamme tayteen kasviskeittoa haimme rinkkamme ja palautimme asunnon avaimet. Sen jalkeen suuntasimme juna-asemalle.
Saimme ostattua liput Sighisoaraan ja varattua liput keskiviikkoyon Braso- Budapest junaan taysin ilman ongelmia. Kello kaksitoistakolmekymmenta sininen peltilaatikkopaikallisjuna lahti heiluttamaan meita kohti vanhaa Romanialaista Sighisoaran kaupunkia. Junassa oli paljon puuta ja vessat yltapaalta siina itsessaan.. Valkohiuksinen, kaukaa Kekkosta muistuttava veteraaniherra tuli istumaan seuraksemme ja aloitti keskustelun romaniaksi. Han myos yritti saksaa, mutta noin kymmenen minuuttia kiivaasti asioita selitettyaan han nousi ylos, levitteli kasiaan, naytti seuraavaa penkkirivia, kumarsi ja lahti. Jo muutaman sekunnin kuluttua kuulimme tutun aanen jatkavan taas. Mita sita nyt istumaan typerien suomalaisten kanssa, kun ei niista edes juttuseuraa saa!
Aluksi vahan ihmettelin, miksi tama kyseinen juna oli yli puolet kalleinta havlvempi, mutta syy selvisi pian. Sininen heiluva laatikko pys'htyi joka ikisella maitolaiturilla, mutta kuten Lauri sanoi, saimme matkan ja museokaynnin samalla rahalla. Ainakin oli aikaa katsella rauhassa ohitse vilisevia, vuoroin vuoria, vuoroin tasankoja. Valilla valkealla tasaisella lumipeitteella laukkusi ryhma hevosia. Emme nahneet aitaa, mutta eikai Romaniassa ole villihevosia? Vahitellen tasangot muuttuivat enemman kumpuilevaksi maastoksi ja ohitimme monia pikkukylia, missa kanat juoksivat vapaina pihamailla ja tasoristeyksissa ihmiset odottivat junan ohitusta hevosvankkureissaan istuen.
Tama kaupunki on jotain ihmeellista. Maen paalla kohoaa ikivanha linnoitus kirkkoineen, taloineen, muureineen kaikkineen ja mika parasta kahdeksanerutoayo-hostellimme on keskella kaikkea sita. Kaikki on vinoa, kaltevaa, kuhmuraista, pyoreaa, epatasaista.. Rakennusten seinista irronneet palat kertovat monta kerroksittaista tarinaa, valilla vihreaa, valilla punaista, toisinaan sinista.
Soimme ruuaksi maissipuuroa juustolla ja kermaviililla. Loysimme ikivanhat rappuset ja nyt tekisi mieli menna seikkailemaan, mutta on jo hamara. Taytyy malttaa odottaa huomiseen.
Tosi mahtavan avoin olo. Maailmankaikkeus on taas lasna.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti