Pyllymaessa

Uskomaton vapauden tunne jatkuu.. Tuntuu todella helpottavalta, eta olen paassyt sen ajatuksen yli, etta minun tulisi uraa tyoelamassa. Muistan taas oman kouluni ja sen oppitunnit. Talla matkalla niita on taas ollut monta: valilla olen rakastanut sydameni kyllyydesta, valilla inhonnut, innostunut, inttanyt, vittuuntunut, kaivannut, iloinnut, elanyt hetkessa, rypenyt menneissa, kokenut tyhjyytta, mutten ole antanut periksi kuten helposti rutiinien keskella teen, kun koen itseni tarpeettomaksi itselleni.

Eilen illalla kuljeksimme vanhan Sighiosoran kapeilla kujilla ja puhuimme elamasta. Tahdet loistivat kirkkaana taivaalla ja pistaasipahkinat maistuivat taivaallisilta.

Burg hostellin huone on puhdas (jopa liian) ja sangyt pehmeat. Illalla juttelimme dormitori-kamppiksemme, saksalaisitavaltalaisen Nicon kanssa ja nauroimme saksaksi dubatulle elokuvalle. Nukkumatti vei unimaailman pikaisesti silmat ummistettua ja aamulla oli pienia vaikeuksia nousta sangysta ylos. Hostellihuone oli lampimampi kuin Ianin asunto ilman lammitysta, mutten voi sanoa, etta siellakaan olisi ollut kuuma. Menimme aamupalalle ravintola Draculaan ja soimme jalleen keittoa. Se tultiin tarjoilemaan meille vanhoista kirjailluista vadeista suoraan lautaselle. Aamutee maistui thaimaalaiselta fish saucelta. Ei ihan mun lempparia noin niinkuin heraamiseen.
Ravintolalta lahdimme jatkamaan tutkimusmatkaamme keskiajalle. Kapusimme pitkat puurappuset ylos linnoituksen korkeimmalle kohdalle, jossa koulu ja 1200- luvulta peraisin oleva luterilainen kirkko seisovat (suurin osa romanialaisista on ortodokseja). Puurappusia ymparoineen tunnelin seinien valista auringonsateet tulivat toinen toisensa jalkeen lampimasti valaisemaan kulkuamme ylos. Kirkolla oli erittain avoin ja iloinen lipunmyyja/opas. Han paasti meidat tutkimaan kirkon parvea, jossa oli kyltti "no entry". Kierroksen jalkeen han kertoi meille elamastaan Romaniasta, siita kuinka hanen sisaruksensa ovat muutaneet ulkomaille paremman elaman toivossa (sisko Englantiin ja veli Amerikkaan). Han kertoi tyoskennelleensa aiemmin tehtaassa, mutta huonojen tyoolosuhteiden takia mennyt kouluun ja paassyt kunnan palvelukseen, jossa palkka on 150e kuukaudessa. Tama oli jo toinen kerta, kun kuulimme sen matkan aikana. Vaikka taalla onkin halpaa, en ymmarra miten kukaan voi parjata moisella rahalla. Han sanoi sisarusten pyytavan hanta jatkuvasti muuttamaan luokseen, mutta rakkaus omaan kotiseutuun (Sighisoaraan) saa hanet jaamaan. Kullemma vaikka han olisi viimeinen mies joka sammuttaa Romaniassa valot..
Alastulo reittimme kirkkokukkulalta oli vahintaan haastellinen: muhkurainen tie oli taynna kuoppia ja jaanpeittama. Otin ehka reissun parhaimman valokuvan, kun Lauri laski tahtomattaan pyllymakea. Pitkan matkaa.

Iltapaivalla iski yllattava nalka ja loysimme itsemme pizzalta. Se ei ole kovin vaikeaa taalla, silla paaasiassa ravintolat tarjoavat romanialaista, pizzaa tai pastaa. Pikaruokaravintoloista saa ihmeellisa lihamoukkyja, ransakalaisia ja grillikioskeilta kebabia. Saatuamme mahamme tayteen loysimme lisaa rappusia, jotka talla kertaa johtivat poispain keskustasta. Kohtasimme matkalla kymmenia koiria ja kuulimme satojen haukuntaa. Lauri nauhoitti kukkojen kieuntaa ja ojien lorinaa. Talsimme mudassa ja valilla jaapeitteisella teilla, valilla ylos ja valilla alas. Puhuimme (eri)kielia mummmon kanssa, joka kuristi vihrean talon ikkunasta. Taman vanhan naisen kasvoista loisti niin paljon elamaa, mita meista jokainen janoaa. Lopulta loysimme tiemme ortodoksiselle hautausmaalle, jolle olimme pyrkineet jo pitkaan. Nousimme viela viimeiset portaat, juuri ajoissa todistaaksemme auringon laskua vastapaisella kukkulalla sijaitsevan vahan linnoituksen taakse.


Niin monet ihmiset ovat mielessani, mutta kuulen taas omat unelmani selkeammin. Ainut asia mita todella kaipaan on joogaharjoitus. Kaikki muut olette mukana.