Laredevere Romania!

Olen sekaisin unen puutteesta, mutten koe tarvetta kayda nukkumaan. Olemme takaisin Budapestissa, pitkan ja tapahtumarikkaan yon paatteeksi. Vanha tuttu hostelli on hiljainen. Ihmiset ovat joko lahteneet jatkamaan matkaa tai menneet nuuhkimaan kaupungin tuulia. Itsesta tuntuu kuin olisi takaisin omassa olohuoneessa. Ei ole kiiretta eika tarvetta mihinkaan. Rakastan tallaisia paivia, paivia ilman suunnitelmia. Pitkasta aikaa olen saanut kirjoitettua viesteja ihmisille, keta ajattelen paljon, mutta keihin minulla ei ole muka koskaan aikaa pitaa yhteytta.

Romanian Multumesca:t (kiitokset), yltapaalta ravassa kannoilla kiirivat katulapset, Heidi-suklaat (jota kylla loytyy kilon verran rinkasta), maissipuurot, ystavalliset ja aidosti kiinnostuneen oloiset ihmiset, vuoret, Sighisoaran opaskoira, paikallisten pienet ja vaatimattomat, mutta tunnelmalliset baarit (joissa olut ei maksa mitaan!) ja paljon muuta on menneita nyt paivia, mutta elaa sydamessa.

Tiistai iltana ollessani marjamehulla (?) vakio (ja todennakoisen yhdessa ainoista) internetpaikkani baarissa, tuli Lauri, casinoilla luuhaaja (ja sina iltana monen romanialaisen paras kaveri) luokseni ja sanoi, etta "tanaan otetaan mita vaan minun piikkiini". Herra oli voittanut 500 leita (reilut sata euroa) casinolla ja heti oli liuta ystavia ymparilla. Myos naisseuraa olisi loytynyt, maksua vastaan tietenkin. Niimpa joimme pienet lasit viskia ystaviemme Jonin ja Ramin kunniaksi. Kippis!
Samassa baarissa, joka muuten vaikutti olevan paikallisten nuorten suuressa suosiossa tuli poytaani nuori herra ja aloitti keskustelun: "Is that your husband?", ja osoitti huoneen toisessa paassa hedelmapelia hakkaavaa Lauria.
"No, just a friend", vastasin mina.
Geelilla hiuksensa taakse sliipannut ja tatuoitu poika jatkoi keskutelua: "Is he your boyfriend?", johon mina vastasin: "No, he is my f r i e n d."
"What is your friends name?", jatkoi poika.
Mina: "Lauri".
"LAURIIIIIIII!", poika huusi nyt ja helilutti kattaan pelikoneen suuntaan.
Sekunnin paasta han oli jo tekemassa tuttavuutta Laurin kanssa kasvotusten: "Is she your wife?", kysyi poika Laurilta.
"No, she is my friend." Ja kuten arvata saattaa tama keskustelu ei loppunut tahan.
Samanmoinen tilanne sattui eraana iltana Fifissa, jossa 17-vuotias tequilaa kaksin kasin kiskonut tytto kysyi Laurilta lahtoa tehdessamme, josko olen hanen tyttoystavansa. Laurin vastattua kieltavasti tytto rupesi jankkaamaan: "You should be with here, you should be with her.."
No, tottahan toki me olemmekin, mutta ystavina. Mita muuta saisi olla? Romaniassa ei naemma ole kovin yleista, etta poika ja tytto ovat pelkastaan ystavina toistensa seurassa. Toisaalta sen kylla huomaa baareissa ja muualla, missa kymmenen vuotiaan nakoiset tytot kaulailevat antaumuksella usein puolet vanhemman nakoisten poikien kanssa.

Eilen kavimme katsastamassa maisemia ja esineita menneilta ajoilta Sighisoaran Clocl tower- museossa. Tornin nakoalatasanteelta naki loputtomaan elamaan. Kaiteen reunaan oli merkattu etaisyyksia eri kaupunkeihin ja muunmuassa Budapest oli viela tuolloin reilun 500 kilometrin paassa ja Sydney reilun 15 tuhannen kilomatrin takana. Lauri, the ladies man ja rahakas uhkapeluri, piti enemman asemuseosta, jossa naimme miekkoja, jousipyssyja, haarniskoja, pyssyja ja paljon muuta menneilta vuosisadoilta. Neljalta otimme jalleen paikallisjunan, tuon sinisen rautalaatikon takaisin Brasoviin. Talla kertaa ehdimme ottamaan paikat junan ylakerrasta, jossa illan pimetessa oli oikein tunnelmallista matkustaa, silla valoa toivat vain kaksi hehkulappua, toinen vaunun toisessa ja toine toisessa paassa. Ohitimme jalleen paimenia kuljettamassa lampaitaan, hevosia, lumisia rinteita ja toinen toistaan hauskempia pikkuasemia.

Brasoviin paastyamme kirehdimme bussilla vanhaan kaupunkiin, silla sattui niinkin onnekkaasti, etta joogiystavani Ian oli hoitamassa toitaan kaupungissa. Menimme viela viimeisen kerran Da vinciin pastalle ja tuntui taysin luonnolliselta vaihtaa Ianin kanssa kahden kuukauden kuulumiset Romaniassa. Yhdeksan maissa paatimme ruvata tuhlareiksi ja otimme taksin rautatieasemalle. hintaa kertyi kokonaiset kuusi leita (noin 1,8 euroa). Tuhlasimme viimeiset rahamme paikalliseen Heidi- suklaaseen, (mika myohemmin osoittautui hieman huonoksi paatokseksi).
Juna kohti Budapesti lahti 21.35 ja hyvin pian matkan alkamisen jalkeen tulivat kaksi konduktooria kuuden hengen istumahyttiimme, jossa olimme kahden ja lippujamme katsottuaan rupesivat pudistelemaan paataan ja nauramaan. Ymmarsimme ilman hetken kuluttua paikalle tulkkaamaan saapunutta matkustajaakin, etta silla junalla emme todennakoisesti koskaan paasisi Budapestiin saakka.
Saimme kuulla, etta Unkarin rautatielaiset olivat menneet lakkoon ja nain ollen paasisimme ainoastaan rajalle saakka. Hyva puoli oli se, etta meille jai reilut kuusi tuntia aikaa nukkua ja niimpa Lauri haki viimeisella kympillaan meille ravintolavaunusta pullon hollantilaista olutta (eivat tarjoilleet paikallista). Toinen hieno asia oli, etta toinen heikolla englannillaan tulkanneista miehista oli myos jaamassa pois Aratissa, viimeisessa isossa kaupungissa ennen junanpaate paikkaa, raja-asemaa. Siella poisjaaminen osoittautui jarkevaksi vaihtoehdoksi, silla loysimme heti laiturilta minibussin omistajan, joka lupasi ajaa meidat seka tsekkilaisen tati Emilijan Budapestiin 25 erolla per naama. Niin vanhaksi sita on tullut ettei neljalta aamulla huvita jaada odottelemaan milloinkohan unkarilaisten ratatyolaisten lakko mahtaa loytya. Rahaa ei ole paljon, mutta onneksi sentaan kakskytviis egea taskun pohjalla. Lukuisten pysahdyksien, joiden syyta emme koskaan saane selville, olimme vihdoin 250 kilometrin paassa Budapestin kansainvalisella bussiasemalla. Meille kavi tuuri, silla paasimme sielta sinisella metrolinjalla suoraan hostellille, toisin kuin Emilija kahden valtavan pakaasinsa kanssa. Vahdin hanen laukkujaan silla aikaa kun han selvitteli yhteyksia Bratislavaan. Busseja menee vain kerran paivassa, 06.30 aamulla. Siella suloinen tatyli nyt istuskelee bussiaseman rautapenkilla ja odottelee.

Tuntuu hassulta olla jalleen Budapestissa. Pienta haikeutta ilmassa, koska rakkaat aussiystavani eivat ole enaa taalla. Mutta kohta mieleni ymmartaa paastaa irti ja kaantaa uuden lehden. Katsotaanpa mita Budapestilla on viela Heidille tarjottavanaan.