torstai 24. tammikuuta 2008

Kuka peloton susi

Heräsimme aamulla reippaasti ja vähän vähemmän reippaasti kuuden pintaan. Koska emme halunneet jättää ruokia pilaantumaan jääkaappiin, myöhästyimme suunnittelemastamme bussista ja heitimme vahingossa sekajätepussin kartonkikeräyslaatikkoon eikä meille jäänyt aikaa korjata tilannetta. Kaikki kuitenkin sujui enemmän kuin helposti: olimme Helsinki-Vantaan lentoasemalla hyvissä ajoin ja löysimme liikkuvan poliisin pisteen ensi yrittämällä, saimme Laurille passin kouraan ja pian sen jälkeen löysin itseni ostamasta Moominvalley in November-kirjaa läheltä porttia numero 30A. Herra Nappia jännitti lentokoneessa, minua väsytti. Luimme ilmassa kaikki päivän lenhdet Satasesta Iltasanomiin ja joimme puoliksi 187 senttilitraa valkoviiniä.
Oli melkein epäilyttävää kuinka yksinkertaisesti löysimme hostellin. Valitsimme kahdesta kalliimman ja nyt yövymme neljän hengen huoneessa kaksin ja pulitamme siitä kymmenen hengen huoneen kuuden euron sijaan kahdeksan euroa per naama, per yö. Melkein tulee vararikko, etenkin jos ottaa huomioon monta euroa tuhlasimme tänään erilaisiin oluisiin forintteina.
Istuimme muunmuassa Darkness nimisessä paikassa, joka katto oli vuorattu hämäkinseiteillä ja vieruskavereina istui muovisia luurankoja sekä Happy-pubissa, johon lopulta jopa saapui muutamia muita ihmisiä meidän lisäksemme..
Nyt täytyy jättää loput huomiselle, sillä Lauri kuorsaa jo enkä minä raukka osaa sulkea tätä konetta ilman sen apua.. Aika helppoa kuitenkin tämä postailu, sillä hra Napilla on tämä mäkki mukana yhteyskin näyttää ylettyvän tähän omaan huoneeseen saakka..
Kirpparilla alle kolmevuotias huuteli: "kuka", hienostovaatekaupan nimi oli "peloton" ja bussin kyljessä luki "susi buzs". Sukulaiskieliä joo.

Ei kommentteja: